Kirja: Buddhalaisuus Suomessa. Toim. Mitra Härkönen & Johannes Cairns. 2023 Suomen Itämainen Seura.

Kirjassa käydään läpi Buddhalaisuutta Suomessa ja kerrotaan miten teosofit ovat alun perin Buddhalaisuutta levittäneet. Kirjassa kerrotaan mm. miten Marsalkka Mannerheim on tavannut 13. dalai-laman.

Dalai Laman vierailu Suomessa vuonna 1988 aiheutti sen, ettei kukaan hallituksen edustaja kutsusta huolimatta ollut halukas tapaamaan valtiovierasta. Kiinan talous asetettiin Tiibetin ihmisoikeuksien edelle. Poliitikkojen ja virallisten tahojen puuttuminen Dalai Laman tilaisuuksista hämmästytti lehdistöä. Vielä vierailun jälkeen Uusi Suomi julkaisi artikkelin "Virallinen Suomi käänsi tylysti selkänsä dalai-lamalle". 

Lähes kaikki buddhalaiset ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että suomalainen yhteiskunta ei tue uskonnonharjoittamiseen omistautumista, ja dharman harjoittamiseen on yhteiskunnassamme vain vähän aikaa.

*

https://www.sbu.fi/buddhalaisuus/

Buddhalaiset eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan heitä on monenlaisia niin kulttuurin, kielen, suuntauksen kuin perinnelinjan mukaan jaoteltuna. Vuonna 2017 Suomen Buddhalainen Unioni kokosi luettelon Suomen buddhalaisista ryhmistä. Silloin buddhalaisten lukumääräksi arvioitiin 10 000, vuonna 2021 lähes 20 000 ja vuonna 2024 heitä arveltiin olevan lähes 30 000.

Kiinnostus buddhalaisuuteen alkoi Suomessa teosofien parissa 1900-luvun alussa. Ensimmäinen yhdistys Buddhismin ystävät – Buddhismens vänner (nykyinen Bodhidharma ry) perustettiin 1947, 1975 perustettiin englantilaisen Friends of Western Buddhist Order FWBO:n osasto (nykyinen Triratna ry) ja 1980 Buddhalainen Dharmakeskus. Suurempi kasvu tapahtui 2000-luvulla. Ryhmät edustavat lähes kaikkia buddhalaisuuden suuntauksia ja perinnelinjoja.

*

Egotrippi ilman egoa? Nuoret aikuiset ja buddhalaisuus Suomessa

https://katsomukset.fi/2023/09/20/egotrippi-ilman-egoa-nuoret-aikuiset-ja-buddhalaisuus-suomessa/

Lukuaika: 3 min.

Buddhalaisuus on Suomessa tänä päivänä suositumpaa kuin koskaan aikaisemmin. Yksi merkittävä buddhalaisuutta harjoittavien ryhmä ovat 20–40-vuotiaat suomalaistaustaiset. Vaikka nämä y- ja z-sukupolviin kuuluvat nuoret aikuiset ovat kasvaneet yksilöllisiin valintoihin kannustavassa, monien vaihtoehtojen ja totuuksien maailmassa, heidän buddhalaisuutensa myös haastaa ajalle ominaista individualistista henkisyyttä, kirjoittaa akatemiatutkija Mitra Härkönen Helsingin yliopistosta.

Kasvava ilmiö

Buddhalaiseksi identifioituvien ja/tai sitä harjoittavien määrä on reilussa kymmenessä vuodessa tuplaantunut erityisesti maahanmuuton myötä reilusta kymmenestä tuhannesta selvästi yli kahteenkymmeneentuhanteen. Buddhalaisten yhteisöjen lukumäärä taas on moninkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä, kun etenkin suomalaistaustaiset harjoittajat ovat perustaneet ahkerasti uusia ryhmiä. Erilaiset buddhalaisuuteen kiinnittyvät ilmiöt, kuten mindfulness ja muut mielenharjoitustekniikat, elämäntaito-oppaat, tunnetut buddhalaiset vaikuttajat ja populaarikulttuuri edistävät osaltaan kiinnostusta buddhalaisuutta kohtaan.

Buddhalaisuus on henkilökohtaisen etsinnän ja yksilökohtaisten valintojen suhteen kiitollinen traditio. Buddhan opetuksiin ei tarvitse päätä pahkaa uskoa, vaan niiden katsotaan avautuvan ja todentuvan yksilön omassa elämässä opiskelun, omakohtaisen punninnan ja harjoituksen myötä. Erityisesti buddhalaisuuden modernit tulkinnat, jotka riisuvat buddhalaisuuden uskomuksista, myyteistä ja rituaaleista ja korostavat sen filosofista ja psykologista puolta, ovat omiaan herättämään kiinnostuksen myös niissä, jotka eivät halua tehdä kompromisseja tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan välillä.

Eittämättä myös lisääntynyt tarjonta ruokkii kiinnostusta. Suomesta on löydettävissä useimmat buddhalaiset päätraditiot ja koulukunnat, joten valinnanvaraa löytyy zen- ja tiibetinbuddhalaisuudesta vipassanaan ja erilaisiin aasialaisten siirtolaisten tänne tuomiin maakohtaisiin buddhalaisiin perinteisiin. Mikäli itselle sopivan tuntuista buddhalaista ryhmää ei löydy Suomesta, sellaisen voi löytää muualta. Yhä useampi kokoontuukin yhteen Buddhan sanan ja yhteisen harjoituksen äärelle maailman eri kolkista etänä. Covid 19-pandemia osaltaan kiihdytti ja vakiinnutti tietotekniikkavälitteistä etäilyä, joka on monelle diginatiiville luonteva tapa harjoittaa myös henkisyyttä.

Buddhalaisuus ei ole egotrippi

Vaikka ajan henki ja tarjonnan runsaus ovat merkittäviä syitä buddhalaisuuden kasvaneeseen suosioon, olisi epäoikeudenmukaista typistää kiinnostus ja erityisesti buddhalaisuuteen sitoutuminen pelkästään näistä johtuviksi. Buddhalaiseksi identifioidutaan tai buddhalaisuuden harjoittajaksi ryhdytään, koska buddhalaisen filosofian ja opin katsotaan antavan vakuuttavia vastauksia eksistentiaalisiin kysymyksiin, elämässä koettuun kärsimykseen ja siihen, miten elää sopusoinnussa toisten ja ympäristön kanssa. Buddhalaisuutta harjoitetaan, koska sen koetaan tarjoavan konkreettisen harjoituspolun, jota kulkemalla oman elämän kurssi voi muuttua radikaalillakin tavalla.

Suomalaistaustainen harjoittaja tuntee Buddhan opetukset yleensä hyvin. Moni on myös tunnollinen meditoija. Opetukseen ja harjoitukseen sitoudutaan, eikä buddhalaiseen oppiin tavallisesti yhdistellä oppeja muista henkisistä traditioista omien mieltymysten mukaan. Moni ei tyrmää suoralta kädeltä edes länsimaiseen ja sekulaariin maailmankuvaan vaikeammin yhdistettäviä jälleensyntymän ja valaistumisen oppeja, vaan niitä pidetään mahdollisina, vaikka oma kyky ymmärtää niitä olisi vielä vaillinainen.

Harjoittajat myös tunnistavat alati jotain lisää ja uutta janoavaan egoon takertumisen vaarat. Huolimatta siitä, että buddhalaisuuden pariin päädytään omien, yksilöllisten valintojen takia ja vaikka buddhalaisuus on monessa mielessä ”itsekeskeistä” omaan mieleen tuijottelua, 20–40-vuotiaat buddhalaisuuden harjoittajat tietävät, että mitään muuttumatonta ja pysyvää valitsijaa tai tuijottelijaa ei oikeastaan edes ole. Suomalaisten ikäryhmään kuuluvien buddhalaisuus siis paitsi heijastelee myös haastaa individualistista henkisyyttä, jossa totuus on valitsijansa näköistä.