KALEVALA
Ne jotka postittelevat someen Pohjolan Valosta ja Pekka Ervastista myös kertovat olevansa valittua Kalevalan kansaa. Tässä taas palanen historiaa, miten tämä sama porukka on saattanut Suomen kansainväliseen häpeään jutuillaan.
Kalevalasta sen verran lainauksia, että Pekka Ervast itse kertoo Kalevalan avain kirjassaan, ettei Kalevala edes ole Suomesta alkujaan:
http://www.ruusuristi.fi/uploads/file/julkaisut/ladattavat_kirjat/kalevalan_avain.pdf
www.teosofia.net/muut/kalevala/kalevalan_avain.htm
Onpa äskettäin lausuttu semmoinenkin väite, ettei Kalevalan sisällys oikeastaan ole Suomen kansan hengen tuotetta, vaan germaanilaista lahjatavaraa. Lännestä päin tuli tänne kuninkaita ja sankareita. He toivat mukanaan runoja ja lauluja muinaisista tietäjistä, ja heistä itsestään sepitettiin runoelmia. Kalevalan sankarit täten eivät ole olleet suomalaisia, vaan vieraita viikinkejä, kansan tietäjähaaveet ovat muualta kotoisin, ei kansamme sydämestä.
Ja tässä asia vahvistetaan Kalevalan olevan saksalaista alkuperää
Elias Lönnrot achieved even broarder recognition through his work as collector of the Kalevala runes and compiler of the epic. In the time which ensued between publication of the Old Kalevala (1835) and the New (1849), Lönnrot's role evolved from that of mythologist to a historial interpreter of the epic i.e. that of a mythographer of the Finns. In 1849 there was greater awareness and acceptance of the epic in Finland than in 1835 because trends in European politics and attitude had been changed, above all of the French Revolution and romanticism of German origin. The spark for the new Kalevala came, not from the Finns themselves but primarily Jacob Grimm in his 1845 lecture to the Berlin academy. Only after Grimm's speech did Lönnrot actually decide to undertake new edition of the Kalevala, to begin ambtious and painful process.
Sama suomeksi:
Elias Lönnrot saavutti entistä laajempaa tunnustusta työllään Kalevalan riimujen kerääjänä ja eepoksen laatijana. Vanhan Kalevalan (1835) ja Uuden (1849) ilmestymisen välisenä aikana Lönnrotin rooli kehittyi mytologin roolista eepoksen historialliseksi tulkiksi eli suomalaisten mytografiksi. Vuonna 1849 eepos tunnettiin ja hyväksyttiin Suomessa enemmän kuin vuonna 1835, koska eurooppalaisen politiikan ja asenteen suuntaukset olivat muuttuneet, ennen kaikkea Ranskan vallankumous ja saksalaista alkuperää oleva romantiikka. Uuden Kalevalan kipinä ei tullut suomalaisilta itseltään, vaan ensisijaisesti Jacob Grimmilta Berliinin akatemialle 1845 pitämässään luennossa. Vasta Grimmin puheen jälkeen Lönnrot päätti ryhtyä uuteen Kalevalan painokseen, aloittaa kunnianhimoinen ja tuskallinen prosessi.
Kalevalan historiasta voi vielä mainita, ettei se ole koskaan antanut hyvää kuvaa suomalaisista Sohlmania siteeraten:
"Ei sopinut kuvitella, että suomalainen kansallisuus pystyisi ylläpitämään kulttuuria ja yhteiskuntaa yksin. Kalevalle on annettu liian paljon merkitystä. Kalevala selitti suomalaisen rodun kohtaloa ja sitä miksi suomalainen heimo ei ollut saanut itsenäisyyttä. Suomalainen kansallisuus tarvitsi ruotsalaista johtoa. Kalevala ei ole mitenkään verrattavissa muinaisskandinaavisiin myytteihin ja vanhoihin taruihin." -Sohlman
Muutenkin Kalevala on täynnä väkivaltaa, aggressiivisuuta, naisen ahdistelua jne. Ei mitenkään henkistä tai sivistynyttä toimintaa ja luettavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti