MYSTIKOITA KARKOTETTU SUOMESTA & UNIO MYSTICA

Erikssonin veljekset

Jaakko ja Eerik Eriksson. Jaakko (1689–1739), kornetti, ja Eerik Eriksson (1695–1761), kersantti, olivat veljeksiä ja uskonnollisen liikkeen johtajia.

Erikssonin veljesten - ja heidän kahden sisarensa - tarina alkaa 1600-luvun lopulla ja jatkuu isovihan kautta vuonna 1733 tapahtuneeseen maastakarkotukseen, joka tapahtui harhaoppisuuden vuoksi. Tällaisesta syystä tapahtunut maastakarkotus on ainoa laatuaan Suomessa.

Palattuaan takaisin Kälviälle isonvihan jälkeen veljekset alkoivat levittää pietististä oppia ja saivat varsin paljon kannattajia. Kirkon arvovallalle tämä oli uhka ja niinpä vuonna 1733 järjestetyssä oikeudenkäynnissä veljekset todettiin harhaoppisiksi. Koko sisarusparvi perheineen ja muutamine kannattajineen lähti maanpakoon etsimään uutta paikkaa seurakunnalleen.

Kirkkohistoriallisesti Erikssonin veljesten mystillis-separatistinen liike ja heidän maanpakomatkansa on erittäin merkittävä, he ovat nimittäin ainoat ihmiset, jotka koskaan on Suomesta karkoitettu uskonnollisista syistä. Kirkkohistoria on juuri se "kellari", missä Erikssonin veljeksiä koskevat asiat ovat säilyneet tallessa. Vielä löydettävissä olevan aineiston perusteella on teologian tohtori Sakari Loimaranta kirjoittanut tutkimuksen "Erikssonien mystillisseparatistinen liike vuoteen 1745".

"Maassa oli ennenkin langetettu ankaria tuomioita. Niinpä oli Ulstadius 1692 tuomittu harhaoppisuutensa tähden kuolemaan sekä samoin Schäfer 1709, jotka tuomiot olivat kuitenkin lievennetty elinkautiseksi vankeudeksi, mutta ensi kerran tapahtui nyt, että henkilöitä uskonsa tähden karkoitettiin maasta."

Itse Loimarannan kirjassa Erikssonien mystiikasta löytyy joitakin hienoja ajatuksia ja todetaan "Erikssonien uskonnollinen katsomus on mystiikka ja siihen läheisesti liittyvää teosofiaa sekä separatismia. Heidän mystillinen katsomuksensa ilmenee jo heidän jumalakuvassaan, ja he liittyvät tässä Areopagitan ja Eckehartin uusplatonilaiseen äärettömyysmystiikkaan. Kaikessa ilmestyksessään Jumala on pyhä kolmiluku, josta seitsemän Jumalan henkeälakkaamatta virtaa. Henkilöllä joka kieltää Jumalan kolminaisuuden "tämän kaikkein suurimman salisuuden" on antikristuksen henki. Mutta ilmestyksessä todettavan kolmiyhteisen Jumalan takana on rajaton jumaluus. Sillä ei ole alkua eikä loppua. Se on käsittämätön eikä kaipaa mitään. Se on, mitä se on. Kun jumaluudesta itsestään ihminen ei voi lausua mitään, niin voidaan siitä sanoa, että se on "ei mitään". Se on "Centrum Centrorum". Jumalasta on kaikki lähtöisin. Jumalaan olevaisuus palaa takaisin, vieläpä pimeyden ja pahan valtakunta ruhtinaineen."

"Erikssonien mystiikka on erittäin selvää harjoitusmystiikka. Päästääkseen päämääränsä uskovan tulee alituisesti ja valppaasti kilvoitella sekä hellittömästi taistella. Heidän voluntaristinen kantansa tulee tällöin silmäänpistävästi esille. Uskonto on kauttaaltaan "itsensäkieltämistä, haluavan mielen ympärileikkaamista, tahdon jättämistä Jumalan tahdon alaisuuteen, kaiken oman tahdon häviämistä, kuolemaa ja tuhoamista, maallisten aistien ristiinnaulitsemista sekä Jumalan valtakunnan päivittäistä lisääntymistä sielussa. Yhä uudelleen ja uudelleen erikssonit puhuvat maailman kieltämisestä. Maailmalla he ymmärtävät kaikkea maallista ja maailmallista niin hyvin ihmisen sisä- kuin ulkopuolellakin. Korostaessaan maailman kieltämistä Erikssonit eivät kuitenkaan hyväksy jyrkkää äärimmäistä askeesia."

"Harjoituksen tiellä Viisaus tukee vaeltajaa. Viisauden suurimpia lahjoja on ymmärrys. Ymmärryksen turmeltunut, lankeemuksesta johtunut muoto on järki. Mitä jyrkimmin Erikssonit vaativat että järki on hylättävä. Järki on jotakin karkeaa, raskasta ja maailmallista. Ulkonaisia ilmiöitä sekä jossakin määrin siveellistä toimintaa se pystyy käsittämään, mutta ei ensinkään hengellisiä. Kaikki näkymättömät, jotka ylittävät järjen tajuamismahdollisuuden, ovat sille hulluutta ja pelkkää mielikuvitusta. "Valistunutkaan" järki ei auta ihmistä. Sen tähden järki on ehdottomasti otettava vangiksi. Iankaikkisesti säilyvän ymmärryksen avulla kristitty sen sijaan pystyy käsittämään muita salattuja, nykyisen ja tulevan maailman näkymättömiä aarteita."

"Erikssonit olivat vakuuttuneita, että heillä oli ymmärryksen avulla ja Hengen vaikutuksesta saatu ehdoton totuus. Heillä oli jumalallinen valo. Mystikkojen tapaan he  esittivät käsityksiään niin hämäräperäisesti, että kirjeen saajain oli pyydettävä heitä opettamaan yksinkertaisemmin. Säännöllisesti Erikssonit vastasivat, että asianomaisen oli ensin tosi teossa lähdettävä kaidalle tielle sekä kiellettävä maailma ja oma tahto. Sen jälkeen hän kyllä oli saava Hengen valon, jotta voisi käsittää hänelle ennen niin hämäriä asioita. Jollei ihminen kiellä itseään, on turha toivoa viisautta. Tämä ei ole mitään muuta kuin mystikkojen tavallinen tie puhdistuksen kautta valaistukseen ja näkemiseen."

"Mystikkoina Erikssonit pyrkivät mietiskelyn avulla saamaan tiedon syvimmistä salaisuuksista. Tässä ajattelutyössään he seurasivat oppi-isiään, ja tuloksena oli, että heidän ajatusmaailmaansa liittyi voimakas panos böhmeläistä teosofiaa

*

Kirjaston poistokirjoista löysin kirjan Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700 -1800-luvulla kirjoittanut Irma Sulkunen. Kirkko ja Kaupunki lehden sivulla on kerrottu pääpiirteittäin kirjan sisä'ltö ja tapahtumat:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tuntematon-liisa-eerikintytar

Varsinais-Suomen läpi kulki 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä herätyksen aalto. Sen kerrotaan saaneen alkunsa, kun kalantilainen piikatyttö Liisa Eerikintytär torkahti paimenessa ollessaan ja näki unessaan Jumalan vihan. Myöhemmin Liisaa on pidetty hengellisenä äitinä rukoilevaisuudelle, luterilaisen kirkon nykyisistä herätysliikkeistä vanhimmalle.

Historiantutkija Irma Sulkunen puursi 1980–1990-luvulla kunnianhimoisen tutkimushankkeen parissa. Hän halusi selvittää, millainen rooli naisilla oli kansakunnan rakentamisessa. Aihettaan hän oli päättänyt tarkastella yksittäisten naisten kohtaloista käsin. Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää (1866–1952) oli itsestään selvä valinta, ja luontevaa oli tutkia myös Mandi Granfeltia (1850–1926), raittiusliike- ja naisjärjestöaktiivia.

— Kansalaisyhteiskunnan alkupiste oli kuitenkin jo herätysliikkeissä. Muistin kirkkohistorian opinnoistani Liisa Eerikintyttären nimen ja sen, että häntä pidettiin rukoilevaisen herätysliikkeen käynnistäjänä. Päätin kirjoittaa hänestä, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa, Sulkunen kertoo.

Helppoa se ei ollut sen vuoksi, että Liisasta ei löytynyt juuri mitään tietoa. Seudun kirkonkirjoissa kyllä mainittiin peräti kahdeksantoista Liisa Eerikintytärtä. Periaatteessa kuka tahansa heistä olisi voinut olla se kyseinen paimentyttö.

Siitä, että Liisa Eerikintytär todella oli olemassa ja myös koki jonkinlaisen uskonnollisen näyn, on sentään säilynyt suhteellisen luotettava tieto eli Uudenkirkon pitäjän kirkkoherran kirjoittama kertomus. Sen mukaan Liisa oli vuoden 1756 pyhäinpäivän aikaan paimenessa Santtion kylän metsissä. Ajankulukseen hän luki Arthur Dentin kirjaa Totisen kääntymisen harjoitus. Kirjassa kuvataan, millaisia tuskia kadotetut joutuvat helvetissä kokemaan: ”Siellä on heidän juotava Jumalan vihan maljasta pimeyden valtakunnassa ja perkeleiden hirmuisessa seurassa yhdessä kaikkien kirottujen Jumalan vihollisten kanssa. Ja Jumalan vihan ääni soi koko ajan heidän korvissaan. Siellä on itku ja hammasten kiristys.”

Liisa nukahti kesken lukemisensa ja heräsi omaan kauhunhuutoonsa. Hän oli nähnyt vihastuneen Jumalan. Hän jätti laumansa metsään ja juoksi hädissään kylään kertomaan kauhunäystään. Sen verran vaikuttava Liisan kokemus ja hänen kertomuksensa siitä oli, että se käynnisti lähialueilla hurmosnäkyjen ja herätyksen aallon.

Mutta Liisa itse katosi. Hänen myöhemmistä vaiheistaan on vain erilaisia huhupuheita, joita kylällä on kerrottu ja jotka monet paikkakuntalaiset nykyisinkin tuntevat. Joku versio kertoo Liisan pitäneen herätyskokouksia. Kerrotaan myös, että papit olisivat tappaneet Liisan. Tai että Liisa tuli hulluksi. Joidenkin tarinoiden mukaan hän kummittelee edelleen.

Irma Sulkunen on nykyisin Tampereen yliopiston historian professori. Hänen kirjansa Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet 1700–1800-luvulla ilmestyi vuonna 1999, mutta Liisan kohtalo askarruttaa häntä edelleen.

— Luulen, että Liisan elämä ei päättynyt hyvin. Jokin henkilökohtainen tragedia, mahdollisesti itsemurha, voisi selittää hiljaisuuden, johon törmäsin. Huhu, jonka mukaan papit tappoivat Liisan, viittaa siihen, että heränneisiin kohdistettiin ankaria toimenpiteitä. Ehkä hän joutui yhteisönsä syrjimäksi. Kuinka herkkä nuori nainen reagoi sellaiseen? Itsemurhaan viittaisi sekin, että Liisan hautaa ei ole löytynyt, siihen aikaanhan itsemurhan tekijöitä ei haudattu siunattuun maahan.

Irma Sulkusen mukaan Liisa Eerikintyttären ja hänen aikalaistensa kokemia ekstaattisia ilmiöitä selittävät osaltaan suuret yhteiskunnalliset murrokset ja yksilön herääminen henkilökohtaisen identiteetin etsimiseen.

— Se, että tajuaa olevansa itse vastuussa Jumalan edessä, on ihmisen mielelle aikamoinen järkytys. Ei ole ihme, jos se purkautuu esimerkiksi ekstaasin muodossa.

1700-luvulla kirkollinen uskonnonharjoitus oli kontrolloitua. Esimerkiksi ehtoollisella käynneistä pidettiin kirjaa. Sulkunen huomauttaa, että paljon riippui papista, mutta yleensä seurakuntalaiset pidettiin tiukasti ruodussa. Kirkko oli paitsi hengellinen, myös valtiollinen mahti. Siksi kansan parissa levinnyt herätys oli samanaikaisesti sekä poliittinen että uskonnollinen muutosliike.

1700-luvun alkupuolella Suomessa käytiin vielä noitaoikeudenkäyntejä, ja silloin Liisan kaltainen näkyjennäkijä olisi saatettu tuomita noitana. Kaikesta valvonnasta huolimatta kansan parissa oli säilynyt myös jäänteitä luterilaisuutta vanhemmista uskonnollisista perinteistä: katolilaisuudesta ja vanhasta pakanauskosta. Sulkunen arvioikin, että 1700-luvulla levinneissä uskonnollissa hurmosilmiöissä saattoi olla jäänteitä muinaissuomalaisesta shamanismista.

*

On siis myönnetty kirkon taholta, että kirkko ja papisto olisivat jopa voineet tappaa Liisan ja jotain edistystä sentään tapahtunut 2000 vuodessa, että kirkko ylipäänsä julkaisee tällaista.

Kirjassaan Irma Sulkunen myös mainitsee Liisan kokemuksessa olevan katolisen kirkon mukainen herätys ja armon järjestys - rukous, askeesi, hurmos -  ja mystiikan kolmiosainen pelastustie - purification (puhdistuminen), illuminaatio (valaistuminen) - unio mystica (mystinen yhteys). Idän uskontoja ei tässä kirjassa mainita, mutta Intiassa tällainen ei ole mitenkään epätavallista. Suora tuntemus Yliminään ja Jumalaan on tässäkin tapauksessa taustalla. Lukekaa toki koko kirja, sillä tässä on vain pintaraapaisu sitä, miten Liisan hurmostila levisi läpi Suomen ja tokihan Helluntalais seurakunta jatkaa edelleen Liisan jalanjäljissä ja helluntalaisille ei ole mitenkään epätavallista, että heidän kokouksissaan vaivutaan hurmostilaan ja ekstaasiin.

Erikssonin veljeksistä vielä sen verran, että Suomessa onneksi saa nykyään puhua teosofiasta ja Teosofinen Seura saa toimia rauhassa. Erikssonin veljekset ja Liisa Eerikintytär ovat aikansa kapinallisia ja Valon näyttäjiä. Silti Suomessa skeptikot ja muut jotka eivät ole lainkaan henkisesti heränneitä suhtautuvat niuvasti ja epäluuloisesti kaikkea tällaista kohtaan. Suomessa on uskonnonvapaus, mutta niitä jotka kertovat suoranaisesta yhteydestä Jumalaan ei ole montakaan edelleenkään.